Madeleinen ja Chrisin lapset elävät etuoikeutetuinta elämää maailmassa, mutta historioitsijan mukaan he eivät koskaan ole täysin vapaita.
Kategoria: Ruotsin kuningashuone
Kaarle Kustaa, vappuaattona 72, on Ruotsissa pisimpään vallassa ollut hallitsija. Monet faktat puoltavat vallanvaihtoa Ruotsissa ennen kuninkaan kuolemaa. Yksi asia on kuitenkin Kaarle Kustaan luopumista vastaan, eikä millään taida olla yhtä paljon merkitystä kuin sillä.
Valokuvaajat ovat edelleen valmiita vaikka mihin saadakseen kuvan kuningasperheen ykköskohteesta, joka Englannissa on George. Ruotsin ja Englannin tulevat hallitsijaparit yrittävät pitää aisoissa lapsiinsa kohdistuvaa massiivista kiinnostusta samalla tavalla.
Prinsessa on töppäillyt, mutta onko myös niin, että toisen sisarista on oltava se pahempi?
Me tunnemme kuninkaallisia kohtaan jotain hyvin henkilökohtaista, jopa rakkautta. Mutta mitä se merkitsee meille ja heille?




