Kaarle Kustaa, vappuaattona 72, on Ruotsissa pisimpään vallassa ollut hallitsija. Monet faktat puoltavat vallanvaihtoa Ruotsissa ennen kuninkaan kuolemaa. Yksi asia on kuitenkin Kaarle Kustaan luopumista vastaan, eikä millään taida olla yhtä paljon merkitystä kuin sillä.
Kuukausi: huhtikuu 2018
Valokuvaajat ovat edelleen valmiita vaikka mihin saadakseen kuvan kuningasperheen ykköskohteesta, joka Englannissa on George. Ruotsin ja Englannin tulevat hallitsijaparit yrittävät pitää aisoissa lapsiinsa kohdistuvaa massiivista kiinnostusta samalla tavalla.
Lakia ja kauppaa opiskellut, mainostoimistossa uraa luova Mary Donaldson tapaa Sydneyn olympiahuumassa ihanan miehen, jolla on vain yksi puute – hän on kaukaisen maan kruununprinssi.
Kuninkaallisharrastukseen liittyvä häpeä johtuu kolmesta asiasta. Käännekohta itselleni oli se, kun lehdestä soitettiin.