Media jahtaa Katea ja Meghania, mutta brittihovin kovin mimmi on ilman muuta Elisabet!

Sillä aikaa, kun odotamme Williamin ja Katen kolmannen lapsen syntymää sekä Harryn ja Meghanin häitä, kannattaa pysähtyä hetkeksi kuningatar Elisabetin äärelle. Hän on portti maailmaan, jota ei enää ole.

Ei kommentteja

Kun hekumoin syksyllä tulevaa kevättä Englannin kuningashuoneessa – tiedättehän, William ja Kate saavat kolmannen lapsensa ja Harry menee naimisiin Meghaninsa kanssa  -, eräs sukulaiseni totesi, että hän ei jaksa olla niin kiinnostunut tylsästä ja jäykästä brittihovista. Tavallaan ymmärrän. Minustakin aika Dianan kuolemasta (1997) Katen ja Williamin kihlajaisiin (2010) oli ainakin Suomesta katsottuna verrattain rauhallista, mutta ehkä kaikki tarvitsimmekin sitä 90-luvun jälkeen. Olin silloin lapsi, mutta jotenkin silti tuli selväksi, että Charles halusi olla Camillan tamponi ja rakastaja imi (edellisessä postauksessani Andrew´n kanssa naimisiin menneen) Sarahin varpaita tabloid-lehtien kansissa.

(Alla kuva Cambridgen herttuaparista lapsineen, prinssi Harrysta, kuningattaresta ja prinssi Philipistä Elisabetin 90-vuotisjuhlallisuuksien aikana kesällä 2016. Sen jälkeen Harrykin on päässyt paremmin parrasvaloihin 😉 )

Embed from Getty Images

Viime vuosina Englannin hovi on taas alkanut vaikuttaa kovin mielenkiintoiselta. Nuoreen polveen palataan monesti vielä erikseen, mutta aloitetaan 65 vuotta hallinneesta, 91-vuotiaasta kuningatar Elisabetista, jonka elämän ja tekojen merkitystä en ole itse tajunnut kuin vasta viime vuosina. Nykyään olen sitä mieltä, että Netflix-hitti Crownin katsominen on yleissivistystä ja jokaisen kannattaisi myös tavata Antonio Caprarican kirja Elisabet II – kuningatar ja nainen. Silloin saa käsityksen siitä, miksi maailma lähes pysähtyy, kun Elisabet aikanaan kuolee.

On mahdotonta avata sellaisen elämän eläneen ihmisen tarinaa lähes mitenkään yhdessä blogipostauksessa. Niinpä poimin edellä mainitusta kirjasta kolme faktaa, jotka vetävät kyllä melko nöyräksi, jos niitä malttaa todella pysähtyä ajattelemaan. Loppuihin sataantuhanteen ajatukseen Elisabetista palataan niihinkin myöhemmin!

Mutta ensin, mietipä tätä:

1)      Elisabet on palvellut kruunua kirjaimellisesti koko ikänsä. Kun hän syntyi 1926, paikalla oli sisäministeri varmistamassa vanhan tavan mukaan, että uusi prinssi tai prinsessa todella on kuninkaallista alkuperää. 

Massiivinen huomio ja myöhemmin myös paljastuskirjat koskivat jo lapsuutta. (Kuva prinsessasta balettiasussa noin vuodelta 1932.)

Embed from Getty Images

Sedän luovuttua kruunusta ja valtaistuimelle hänen jälkeensä nousseen isän kuoltua Elisabetista tuli kuningatar vain 25-vuotiaana.

Embed from Getty Images

Jokainen voi nyt pienen hetken miettiä, mitä itse teki 25-vuotiaana ja mitä olisi tarkoittanut loppuelämän kannalta tulla kruunatuksi Yhdistyneiden kuningaskuntien kuningattareksi ja Kansainyhteisön valtionpäämieheksi.

Se on elämää, jossa kruunu on aina kaikkein tärkein, eikä velvollisuuttaan voi jättää kuin kuolemassa.

Jo 21-vuotissyntymäpäivänään prinsessa Elizabeth lausui hienon valan, jonka hän on järkähtämättömästi pitänyt ja josta hän on yksityiselämässään maksanut (siitä toiste!):

”I declare before you all that my whole life whether it be long or short shall be devoted to your service  and the service of our great imperial family to which we all belong.”

Eli, Elisabet lupasi pyhittää elämänsä, oli se pitkä tai lyhyt, (silloisen) imperiumin palvelemiselle.

 2)      Elisabetin elämästä, asemasta ja merkityksestä kertoo jotain se, kuinka hän on – Antonio Cabrarican kirjaa suoraan lainatakseni – tavannut kaikki 1900-luvun jälkipuoliskon merkkihenkilöt. Hän on kohdannut Yhdysvaltojen presidentit Trumanista Obamaan (tapaako hän vielä Donald Trumpin?), Neuvostoliiton ja Venäjän johtajat Hrustsovista Putiniin, paavit Wojtylasta Ratzingeriin, Mandelan, Iranin saahin, Romanian Ceausescun, Zimbabwen Mugaben ja niin edelleen.

Kuninkaallisten tarkoitus on nykypäivänä pysyä keskusteluissa kohteliaisuuksien ja suhteiden vahvistamisen tasolla, mutta Caprarican mukaan edes kiivaimmat vastustajat eivät ole pystyneet kieltämään joidenkin Elisabetin tapaamisten vaikutusta historiaan.

(Kuvassa USA:n presidentti Ronald Reagan ratsastusretkellä kuningattaren kanssa Windsorin linnan mailla vuonna 1982.)

Embed from Getty Images

Oma lukunsa ovat kuningattaren yli 60 vuotta jatkuneet viikoittaiset keskustelut Englannin kulloisenkin pääministerin kanssa ja se, että hän on saanut käsiinsä sinä aikana kaikki ulkoministeriön salaiset paperit ja Yhdistyneen kuningaskunnan ulkomaan tiedustelupalvelu MI6:n tiedotteet. Hän on pystynyt taiteilemaan taustalla pysymisen ja hienovaraisen ohjaamisen välillä 1950-luvun alusta asti – rispekt!

3)      Lopuksi, ota aikamatka menneeseen ja ajattele: Kun Elizabeth syntyi, hänen isoisänsä Yrjö V oli paitsi Yhdistyneiden kuningaskuntien kuningas, myös Intian keisari, Hitler ei ollut vielä noussut valtaan Saksassa ja kuninkaalliset ottivat kansaan yhteyttä lähinnä radiossa puhumalla. Hänen elämänsä aikana tapahtunut poliittinen, yhteiskunnallinen ja teknologinen kehitys on käsittämätön.

Ihailtavaa on, miten kuningatar on onnistunut tasapainoilemaan muutoksen ja pysyvyyden välillä.

Muuttua ei saa liikaa, tai kuningashuoneen kiehtovuus vähenee ja yhteys historiaan katkeaa. Toisaalta on pakko muuttua, tai kuningashuone alkaa tuntua liian kaukaiselta, elitistiseltä ja vanhoilliselta.

Ehkä kaiken kertoo seuraava kuva: Kuningatar Elisabet aina samantyylisessä asussa ja samassa kampauksessa, hanskat käsissä ja rooliin kuuluva hymy huulillaan, mutta – Instagramissa brittihovin virallisella tilillä. Elisabet, you rock!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s