Elin samaa tahtia Ruotsin kuningasperheen lasten kanssa – Nykyään kiinnostaa muukin kuin kuulumiset

Viisivuotiaana ihmettelin Sarah Fergusonin laahuksen pituutta. Yli 30 vuotta myöhemmin kuninkaallisissa mielenkiintoisinta on valta, tunteet ja tarinat.

One comment

Minun rakkauteni ja kiinnostukseni kuninkaallisiin alkoi kesällä 1986. Sieltä nousevat varhaisimmat heihin liittyvät muistikuvani.

Olin viisivuotias. Kesäpaikan pienestä, punaisesta mustavalkoteleviosta (jonka ruutu oli btw suunnilleen tämän läppärin kokoinen) tihrustimme äidin, isän ja äidinäitini Hilman kanssa Englannin kuningatar Elisabetin kolmannen lapsen, prinssi Andrew´n ja Sarah Fergusonin häitä. Viisivuotiaana minua hämmästytti etenkin laahuksen pituus. Jo silloin olin käytännöllinen, enkä voinut ihan ymmärtää, miten kätevää sellaisen kanssa olisi liikkua.

(Allaolevalla videolla voit palata häiden tunnelmiin, mittavan laahuksen esittely alkaa noin 52. minuutin kohdalla.)

Samaan aikaan häissä oli romantiikkaa ja loistoa, mikä iski suoraan minun dramatiikaan tajuuni. En tavoita ajatuksiani viisivuotiaana, enkä oikein osaa selittää suurten kuninkaallisten tapahtumien vetovoimaa edelleenkään. Aina siihen liittyy ainakin rakkaus, suuri tarina, poikkeuksellinen elämänkohtalo, jonkin hyvin yksityisen sekoittuminen massiiviseen julkisuuteen sekä historia, joka seremonioiden ja symboleiden kautta yhdistyy nykyaikaan. Sen vetovoiman selittäminen, tavoittaminen ja myös kyseenalaistaminen on yksi tämän blogin tarkoituksista.

Sarahin ja Andrew´n häät eivät jääneet vain epätarkaksi mustavalkoiseksi kuvaksi. Kaivoimme serkkutyttöjeni kanssa kesäpaikan komerosta vaaleanpunaista tylliä (on varsin kiinnostavaa, miksi siellä oli sellaista!) ja leikimme häitä isossa, vanhassa tuvassa. Silloin halusin itse olla morsian ja prinsessa. Aikuisena on vain ärsyttävää, kun kiinnostus kuninkaallisiin leimataan haluksi elää satua. Ei sellaisessa ole mitään pahaa, mutta tosiasiassa on jopa vaarallista ajatella, että kuninkaallisissa kiinnostavaa olisi vain se, minkälaisen iltapuvun Victoria valitsee ja kuinka moni nainen haluaisi olla kuin hän. Kuningashuoneilla on enää vähän tai ei ollenkaan suoraa poliittista valtaa, mutta silti mielenkiintoisinta ja olennaisinta on juuri valta. Se koskee kaikkea – mielikuvia, rahaa, mediaa, muotia ja jopa politiikkaa (Luittehan, kuinka Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump voi suuttua, jos Englannin prinssi Harry ja hänen morsiamensa Meghan Markle kutsuvat häihinsä ystävänsä Barack ja Michele Obaman?). Jollain tasolla meidän kaikkien tulisi olla kiinnostuneita siitä, minkälaista valtaa nykypäivän kuninkaallisilla on.

Andrew´n ja Sarahin häiden jälkeen vastaavaa megatapahtumaa saatiin odottaa. Meidän perheessämme kuninkaallisten seuraaminen oli kuitenkin osa arkea. Hilma-mummoni oli syvästi kiintynyt etenkin Ruotsin kuningashuoneeseen. Koska perheeni vietti hänen kanssaan paljon aikaa, istuimme yhdessä sohvalla katsomassa vuosittain aiheeseen liittyvät dokumentit. Totuin tietämään, mitä Victorialle, Carl Philipille ja Madeleinelle kuuluu. Olen vuoden Madeleinea vanhempi, minkä takia kolmikkoon oli helppo samaistua. (Postauksen alussa olevassa kuvassa on Ruotsin kuningasperhe kotonaan Drottningholmin linnassa vuonna 1984. Itse olin silloin 3-vuotias ja asuin kerrostalolähiössä Mikkelissä. Kuva: Håkan Lind)

Kun lähdin Yhdysvaltoihin vaihto-oppilaaksi elokuussa 1997, aikansa kuuluisin nainen, Walesin prinsessa Diana kuoli seuraavana päivänä. Myöhemmin samana vuonna Yhdysvaltoihin kantautui uutinen, että Ruotsin kruununprinsessa Victoria sairastaa anoreksiaa. Tunsin molemmista uutisista surua.

Muutama vuosi myöhemmin oli onnen aika. Norjan kruununprinssi Haakon nai yksinhuoltajaäiti Mette-Maritin, Espanjan kruununprinssi Felipe toimittaja Letizian ja Tanskan kruununprinssi Frederik australialaisen Maryn. Etenkin tutummat pohjoismaiset rakkaustarinat – Frederik ja Mary ovat suosikkejani! – ovat lumoavia. Se vahvisti käsitystäni siitä, että juuri kansalle annettavat tunteet ja tarinat ovat yksi asia, joista kuningashuoneet elävät. Siihen, ovatko ne totta, on palattava vielä.

(Alla kuva Ruotsin kuningasperheestä viime kesältä. Edelleen elän samaa elämänvaihetta – esimerkiksi Victorian pieni Oscar on vain kolme viikkoa omaa poikaani vanhempi.)

Sollidens slott, juli 2017 Kungafamiljen skickar en hälsning från Sollidens slott på Öland.

Koko 2010-luvun olen kasvattanut lapsiani samaa tahtia Ruotsin, Tanskan ja Englannin nuorten kuninkaallisten kanssa. Samaan aikaan on herännyt ajatus, että muistoja, tietoa ja mielipiteitä kuninkaallisista olisi mukava jakaa. Meitä täytyy olla monta, sillä miksipä muuten kuninkaallisilla häillä olisi edelleen Suomessakin miljoonayleisö ja miksi aikakauslehdet pitäisivät heidän kasvonsa kansissa.

Niinpä aloitan tämän blogin, toivon keskustelua Facebookissa ja luon pieniä kuninkaallisia hetkiä Instagramissa.

Blogin nimi on Kruunun vartija, koska toimittajana olen tottunut ajatukseen vallan vahtikoirasta. Kuninkaallisiin suhtaudun osin samalla ja osin eri tavalla. Nyt en ole journalisti, vaan myönnän puolueellisuuteni siinä, että ihailen ja suojelenkin (=vartioin) kruunun edustajia, ainakin vääriltä käsityksiltä.

Toisaalta, en kannata monarkiaa, ja suhtaudun ammattini takia myös kuninkaallisiin etäältä arvioiden ja heidän tekojaan vahtien (=vartioiden).

Mikä olisi parempi aika innostua kuninkaallisista kuin tämä kevät, jolloin odotamme kahta kuninkaallista kolmatta vauvaa (Madeleine! Kate!) ja uusia megaluokan häitä (Harry ja Meghan!). Tervetuloa seuraan!

 

1 comments on “Elin samaa tahtia Ruotsin kuningasperheen lasten kanssa – Nykyään kiinnostaa muukin kuin kuulumiset”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s