Meghan Markle on yksi langanlaiha, pitkähiuksinen prinsessa lisää – Onko nykypäivän nuoren kuninkaallisen naisen näytettävä siltä?

(Pääkuvassa prinsessa Madeleinen hääpuku. Olen nähnyt Ruotsin kuningashuoneen naisten hääpuvut näyttelyssä ja ne ovat pienenpieniä. Kuninkaallisten morsiamien hoikkuudesta ei saa käsitystä televisiosta ja kuvista. Kuva: Sanna Argus Tirén/Ruotsin kuningashuone)

Viime viikonloppuna – kuten Instagramissa kerroin – seitsemänvuotiaani kysyi, voiko prinsessalla olla silmälaseja. Totta kai! Paitsi, tosiaan, eihän esimerkiksi Victorialla näy silmälaseja kuin silloin tällöin. Silmät on taidettu laseroida tai näkö hoidetaan piilolinsseillä.

Aloin miettiä prinsessojen ulkonäköä muutenkin. Se on hämmentävän yhtenäinen nykypäivän Euroopassa. Eturivin nuorilla, kuninkaallisilla naisilla on yleisesti ottaen valkoinen iho (ok, Meghanin etninen tausta on erilainen, mutta muutos jää edelleen hyvin pieneksi), pitkät hiukset, länsimaisen kauneuskäsityksen mukaiset kasvot ja joko hyvin laiha tai hyvin treenattu vartalo.

Tilanteesta kertoo jotain se, että esimerkiksi tuoreessa Monarkian muruset -kirjassa syömishäiriöihin viitataan prinsessatautina. Itse en sanoisi hengenvaarallisia mielenterveyden häiriöitä prinsessataudiksi, mutta totta on, että niiden tiedetään tai on arveltu koskevan myös useita kuninkaallisia.

Edesmennyt Walesin prinsessa Diana oli ahdistunut ja kärsi avioliittonsa aikana bulimiasta. Ruotsin hovi vahvisti 20-vuotiaan kruununprinsessa Victorian sairastavan anoreksiaa vuonna 1997.

Keskustelu kuninkaallisten naisten laihuudesta on pysynyt vauhdissa myös 2010-luvulla. Esimerkiksi Cambridgen herttuatar Catherine on kuvattu langanlaihana niin ennen lapsia kuin aina pian synnytyksen jälkeen. Hänen kuviaan on käytetty esimerkkeinä anoreksiaa ihailevilla nettisivuilla. (Kuvia katsoessa kannattaa muistaa, että ne yleensä lihottavat ihmistä muutaman kilon.)

Espanjan kuningatar Letizialla on niin ikään toistuvasti epäilty syömishäiriötä.

Tanskan kruununprinsessa Maryn liiallisesta laihtumisesta puhuttiin paljon etenkin häiden aikaan 2004, mutta sittemmin neljän lapsen äiti on saanut huomiota erittäin hoikasta ja treenatusta vartalostaan.

Häiden alla näyttää laihtuneen myös tämän kevään morsian Meghan Markle. (Ylin kuva on vuodelta 2016. Alempi tältä vuodelta.)

Prinsessojen ja kuningattarien ulkonäköä on puitu muutenkin. Esimerkiksi Tanskassa hovi joutui julkisesti kieltämään Maryn kälyn, prinsessa Marien käyneen rintaoperaatiossa Liettuassa. Ruotsissa uskotaan, että kuningatar Silvian kasvoja on leikelty tämän kotimaassa Brasiliassa.

Kuninkaallisten naisten ulkonäkö ja sen ympärillä käytävä keskustelu kertoo monesta asiasta.

Se on taas yksi esimerkki siitä, millaisen tarkkailun alla naiset elävät. Heidän jokaisesta julkisesta esiintymisestään otetaan satoja kuvia kaikista eri kuvakulmista. Kuvia otetaan runsaasti myös yksityiskohdista. Esimerkiksi viimeisillään raskaana olevan Katen käsistä ja nilkoista on otettu kuvia myös viime aikoina (jokainen voi nyt mietiskellä omia sormiaan ja nilkkojaan kuukausi ennen laskettua aikaa). Kuninkaallisia kuvataan häpeilemättä myös vapaa-ajalla. Kuvia ruoditaan mediassa ja keskustelupalstoilla surutta.

Kuka on lihonut? Kuka on laihtunut? Kenessä on tapahtunut joku muutos? Miksi? Viimeksi tällä viikolla Victorian ”pyöristynyt” olemus sai taas raskaushuhut liikkeelle.

Embed from Getty Images

Voimmeko syyttää salamavalojen ristitulessa eläviä naisia siitä, että he yrittävät näyttää virheettömiltä? Ovatko heidän kuvansa ja tarinansa merkki siitä, että roolin paine on joskus liikaa? Eihän syömishäiriöissä ole pohjimmiltaan kyse ulkonäöstä, vaan ahdistuksesta.

Vaatimus näyttää hyvältä ei kuitenkaan johdu pelkästään mediajahdista ja kansan tirkistelyn halusta, vaan kyse on oikeastaan nykykuninkaallisuuden ytimestä. Kun poliittista valtaa ei ole, eikä poliittisia mielipiteitä saa esittää, kuninkaallisten keskeinen työtehtävä on näyttäytyä. Näyttäytymällä he markkinoivat maataan ja sen toimijoita, vahvistavat maiden välisiä suhteita tai tuovat mediahuomiota muuten tärkeäksi kokemalleen asialle. Tässä yhteydessä se, mitä erityisesti kuningashuoneiden naisilla on päällään (kotimaan muotia!) ja miten he sen kantavat, on oikeasti keskeistä heidän työssään onnistumisen kannalta.

He edustavat aina kruunua, monarkiaa, ulkonäöllään, äänettöminä.

On myös niin, että eikö kuninkaallisten vetovoima perustu siihen, että he tuovat meidän muiden elämään paitsi viihdettä, myös iloa ja kauneutta? Eikö heidän ole tarkoituskin olla ihailtuja, myös kauneudestaan? Kuninkaalliset esittäytyvät mielellään linkkinä historiaan – ehkä sitä on sitten myös heidän pitkät hiuksensa ja niihin saatavat kampaukset? Ovatko he enemmän sadun kaltaisia juuri tällaisina? 

Ongelmallista tässä kaikessa taitaa olla oikeastaan kaksi asiaa:

Virheetön kauneus näyttää nykypäivän kuninkaallisten perusteella tarkoittavan edelleen laihuutta, nuorekkuutta ja pitkää tukkaa. Onko konservatiivinen, yleisiin kauneusihanteisiin nojaava ulkonäkö kuninkaallisen naisen ja nykymonarkian suosion edellytys? Voisimmeko jo rakastaa erilaista prinsessoja? (Ja voisivatko prinssit!?) Oliko todella rakastettu, lyhyttukkainen Diana poikkeus? Mitä se tekisi osaltaan naiskuvalle, jos nämä julkisuudessa elävät naiset näyttäisivät erilaiselta?

Toisen ongelman havainnollisti hienosti eräs todella viisas ystäväni. Hänen mielestään kauneuden tavoittelu – oli se oma ihanne minkälainen vaan – on hyvä asia niin kauan, kuin se on itselle kepeä ja iloa tuottava asia. Jos kauneus vaatii kärsimystä tai ihanne on jonkun muun asettama, hinta on liian kova.

Naisena ei voi toivoa toiselle muuta kuin että tämäkin saisi olla rakastettu sellaisena kuin hän itse haluaa olla. 

(Alla poikkeus nykyisten nuoremman polven kuninkaallisten naisten joukossa – Monacon ruhtinatar Charlene ja lyhyt tukka. Entisenä huippu-uimarina hänkään ei varsinaisesti lievennä muiden naisten vartalopaineita.)