Kollegani ei seuraa kuninkaallisia, mutta Victoria on silti ollut hänelle hyvin tärkeä – Rakkautemme kruunupäitä kohtaan on ihanaa, mutta pulmallista

Me tunnemme kuninkaallisia kohtaan jotain hyvin henkilökohtaista, jopa rakkautta. Mutta mitä se merkitsee meille ja heille?

Avioliitto kruununperijän kanssa tarkoittaa luopumista omasta urasta ja puolison seuraamista – Se on ollut iso asia muillekin kuin prinssi Henrikille

Kansan tuen kannalta sillä, miten kuningashuoneisiin naidut hyväksyvät asemansa ja luovat oman roolinsa, on paljon merkitystä.

Ystävänpäivänä on uskottava rakkauteen – Kuninkaallisten kohdalla yksi hetki on ylitse muiden

Rakkaustarinoiden seuraaminen ja niihin uskominen on tässä touhussa keskeistä, etenkin tällaisena päivänä. Kolme suosikkihetkeäni kuninkaallisesta rakkaudesta, olkaa hyvä!

Kuninkaalliset syntyvät, rakastuvat, synnyttävät ja lopulta kuolevat julkisuudessa – Salamavalot räiskyvät, kun Tanskan kuningasperhe käy prinssi Henrikin, 83, sairasvuoteen äärellä

Euroopan kuningashuoneissa on 2000-luvulla totuttu iloisiin perheuutisiin. Kuljemme vääjäämättä kohti aikaa, jolloin myös toisenlaiset uutiset yleistyvät.

Kun kuninkaalliset tapaavat yksityisesti toisiaan, se on huikaisevan kiinnostavaa ja järkyttävän elitististä

William ja Kate tapaavat yksityisesti Victoriaa ja Danielia valtiovierailun yhteydessä. Kuninkaallisten keskinäiset tapaamiset ovat muutenkin yleisiä, kuten postauksessa olevat kuvat näyttävät. Tapaamisissa kiinnostaa moni asia.