Häät, vauvat, skandaalit – Kruunun vartijan kuninkaalliset ennustukset vuodelle 2019!

Uuden vuoden kuninkaallisesta kohokohdasta ei ole epäilystäkään.

Ei kommentteja

Pääkuva: Janerik Henrikson, TT/Ruotsin kuningashuone

Iloista vuodenvaihdetta kaikille! Tässä tulevat Kruunun vartijan ennustukset kuninkaallisille uutisille vuonna 2019:

Kohokohta

Etukäteen ajateltuna on vaikea kuvitella, että mikään voittaisi Sussexin herttuaparin, Harryn ja Meghanin, esikoisen syntymää. Kuten myöhemmin taas toistan, häät on nyt nähty, vauvat vähenevät, eikä uusien kruunajaisten aika todennäköisesti – ja toivottavasti (edes hallitsijan kuoleman vatulointi on mautonta ja tahditonta) – ole vielä. Niinpä suurinta liikehdintää koemme mitä ilmeisimmin keväällä, kun Britannian kuningashuone saa uuden pikkuisen, kruununperimysjärjestyksessä seitsemäntenä olevan jäsenen.

Viime päivinä on keskusteltu siitä, milloin Meghanin laskettu aika todellisuudessa on. Hovi on kertonut vain, että pari odottaa vauvaa kevääksi. Itse uskon, että he kertoivat raskaudesta vasta viidennen kuukauden alussa (niin nopeasti Meghanin vatsa alkoi pyöristyä heti ilmoituksen jälkeen) ja että vauva syntyy pikemminkin maalis- kuin huhtikuussa. Mitään väliähän tällä ei tietenkään ole, mutta onhan se nyt jännittävää esittää kaikkitietävää ja odottaa olevansa oikeassa, heh!

Harry on kyselystä riippuen brittien kuningashuoneen suosituin tai suosituimpia jäseniä, joten epäilemättä hänen ensimmäisen lapsensa ja edesmenneen prinsessa Dianan neljännen lapsenlapsen syntymä on iso ja tunteellinen tapaus. Jännittävää nähdä, miltä tumman Meghanin ja punatukkaisen Harryn vauva näyttää ja minkä nimen hän saa. Alla kuvia Meghanista poseeraamassa vatsansa kanssa (näitä hänen eleitään kritisoitiin aika paljon ja oikeastaan ymmärrän miksi)  ja berliiniläisistä ”elävistä vahanukeista”. Jälkimmäinen nauratti minua niin paljon, että päätin laittaa teillekin näytille!

Embed from Getty Images

 

Embed from Getty Images

 

Häät ja kihlajaiset

Kuten tässä vuoden 2018 toiseksi suosituimmassa blogipostauksessani kerroin, kuninkaallisella häärintamalla on nyt hiljaista. Suurten eurooppalaisten monarkioiden aikuistunut sukupolvi on mennyt naimisiin. Osa heistä kasvattaa jo teini-ikään ehtineitä kruununperijöitä. Periaatteessa kihlaus- ja hääuutisia voisi odottaa Yorkin prinsessa Beatricelta, 30, (kuningatar Elisabetin lapsenlapsi, Harryn ja Williamin serkku, syksyllä naimisiin menneen Eugenien isosisko), mutta hänen mahdollisesta seurustelustaan liikkuu varsin sekavia arvioita ja voi myös kysyä, että ketä edes kiinnostaa. Hallitsijan ja kruununperijän lasten seurustelu, häät ja vauvat kiinnostavat aivan eri mitassa ja niillä on myös erilaista historiallista ja yhteiskunnallista merkitystä.

Embed from Getty Images

 

Vauvat

Kuninkaallisista kiinnostuneet ovat yleensä hyvin kiinnostuneita myös kuninkaallisista vauvauutisista. Kruunupäihin taitaa päteä sama – aika ikäväkin!? – yleistys kuin taviksiin: Heti kun menet naimisiin, muut alkavat odottaa jälkikasvua. Seuraavaksi moni odottanee ja toivonee tällaisia uutisia syksyllä naimisiin menneiltä prinsessa Eugenielta ja Jack Brooksbankilta. Yleisesti ottaen vauvojen kanssa alkaa vähitellen olla sama tilanne kuin häidenkin. Monen Euroopan kuningasperheen ytimessä syntyy lisää vauvoja vasta, kun nykyinen kouluiässä oleva uusi sukupolvi on kasvanut aikuiseksi.

Vallanvaihdot

Keskityn itse blogissani eurooppalaisiin monarkioihin ja niistäkin yleensä vain pohjoismaisiin ja britteihin, mutta tulevana keväänä on syytä lukea uutisia Japanista. Maata vuodesta 1989 hallinnut keisari Akihito, 85, luopuu huhtikuun lopussa vallasta poikansa, kruununprinssi Naruhiton hyväksi.

Embed from Getty Images

 

Akihito on ollut sydänleikkauksessa ja selvinnyt syövästä. Hän on todennut kokevansa velvollisuuksiensa hoitamisen yhä raskaammaksi. Vallasta luopuminen tehtiin mahdolliseksi lakimuutoksella, joka koskee vain nykyistä keisaria, ei enää Naruhitoa ja hänen seuraajiaan. Japanin keisariperhe on erittäin mielenkiintoinen. Kyse on historiallisesta, mystisestä pienestä yhteisöstä, jonka elämään esimerkiksi lapsettomuudesta kärsineellä, suuria paineita kokeneella kruununprinsessa Masakolla on ollut vaikeuksia sopeutua. Lupaan kirjoittaa teille lisää Japanin keisariperheestä keväällä!

Valta voi toki vaihtua ja suru-uutisia tulla myös eurooppalaisissa monarkioissa, mutta niin dramaattisia tapahtumia nyt ei tietysti kukaan toivo. Rehellistä lienee kuitenkin todeta, että esimerkiksi Norjan kuningas Haraldin, kohta 82, ja kuningatar Elisabetin puolison, prinssi Philipin, kesällä 98, terveydestä huolestutaan vähitellen yhä enemmän. (Kuningas Harald ja Sonja vierailivat muuten tänä vuonna muun muassa Kiinassa – näiden ikääntyvien kuninkaallisten jaksaminen on mielestäni usein hatunnoston arvoista!)

Embed from Getty Images

 

Embed from Getty Images

 

Skandaalit

On ”skandaaleja” ja skandaaleja. Ensimmäiset ovat sellaisia, jotka keksimällä keksitään, jotta kuninkaallisista saataisiin uutta kirjoitettavaa sitä janoavalle yleisölle. Tällaisiin luen esimerkiksi viime viikkojen Meghania koskevan uutisoinnin. Henkilökohtaisesti en ole edelleenkään lukenut yhden yhtä artikkelia, jossa olisi käynyt ilmi, että hän olisi oikeasti tehnyt jotain monarkialle tai kuningasperheelle vahingollista.

Sitten on tietysti ihan oikeita skandaaleita. Esimerkiksi Espanjan edellisen kuninkaan Juan Carlosin naisseikkailut ja ökysafarit Afrikassa, Ruotsin kuninkaan Kaarle Kustaan sivusuhteet ja juhlinta, useiden brittikuningashuoneen jäsenten rahankäyttö, Madeleinen kihlatun pettäminen ja niin edelleen.

Vuodelle 2019 povaan, että ”skandaaleista” saamme lukea harva se päivä, mutta vaikea tietysti etukäteen sanoa, missä ja kenen kohdalla rysähtää kunnolla. Me too -keskustelun aikana olen miettinyt, josko jonkun kuninkaallisen käytös nousee tapetille. En epäile hetkeäkään, etteivätkö myös kuninkaalliset olisivat olleet asemassa, jossa heidän jälkiään olisi tarvittaessa peitelty ja hyssytelty. Toisaalta itselläni ei myöskään ole tietoa, että näin olisi ollut tarvetta tehdä, muuta kuin siis salasuhteiden osalta.

On mielenkiintoista nähdä, millaisena Floridaan muuttanut prinsessa Madeleine nähdään jatkossa kotimaassaan. Arvioni siitä, että hänen pitäisi luopua oikeudestaan Ruotsin kruunuun oli yksi tämän vuoden suosituimpia tekstejäni.

Embed from Getty Images

 

Yllätys

Loppuun täytyy tietysti vielä miettiä, mikä löisi Kruunun vartijan kaikkein eniten ällikällä vuonna 2019! Kyllä se olisi jonkin parin avioero tai Ruotsin, Tanskan tai varsinkin Ison-Britannian hallitsijan luopuminen kruunusta. En millään usko, että mitään näistä asioista tapahtuisi, joten jos tapahtuu, Kruunun vartija pitäisi sitä kyllä melkoisen yllättävänä!

Embed from Getty Images

 

Embed from Getty Images

 

Embed from Getty Images

 

P.s. Kruunun vartijalla on Facebookissa melkein 600 seuraajaa, tule mukaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s