Sanna Ukkolan mielestä on orjakansan merkki ihastella kuninkaallisia – Euroopan vanhimmassa monarkiassa Tanskassa ei kyllä tuntunut siltä

(Pääkuvassa Amalienborg, jonka palatseissa asuvat kuningatar Margareeta ja kruununprinssi Frederik perheineen, ja joka on Kööpenhaminan keskeinen vierailukohde.)

Kun Englannin prinssi Harry nai amerikkalaisen näyttelijättären Meghan Marklen toukokuussa, suomalainen toimittaja ja keskustelija Sanna Ukkola oli kirjoittanut pari viikkoa aiemmin blogissaan, että ”on täysin käsittämätöntä, että tasa-arvon ideaalia hehkuttavassa sivistysvaltiossa on edelleen räikeän epätasa-arvoisia ja epädemokraattia instituutioita, jotka nielevät rahaa ja joissa ihmisiä nostetaan absurdeihin elinympäristöihin kuin häkkieläimiä – ja pelkästään sen perusteella, mihin perheeseen he ovat sattuneet syntymään.”

Hääpäivänä Ukkola tviittasi myös juhlan seuraamisesta:

Ukkola on tunnettu räväkkäästä tyylistään (jolle muuten nostan hattua! On pelkästään hyvä, että mediassa on toimijoita, jotka uskaltavat olla jotain mieltä, käynnistää mielipiteiden vaihtoa ja asettua alttiiksi sille, että joku vetää herneen nenään.), enkä vielä tuolloin jaksanut pohtia hänen sanomisiaan sen tarkemmin (olin liian kiireinen ihastellessani niitä häitä, hah!). Ukkolan käyttämä orjakansa-termi palasi kuitenkin mieleeni, kun vietin kolme päivää Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Monarkia on Euroopan vanhin – tuhatvuotinen – , mutta jotenkin sen kansan ja pääkaupungin menossa ei vaikuttanut olevan mitään orjamaista. 

Kööpenhaminassa kuninkaalliset ovat joka puolella. He ovat osa kadun- ja paikannimiä, heistä on lukemattomia patsaita, heidän avullaan houkutellaan ja sivistetään turisteja ja heidän avullaan myydään vieraille mukaan pala Tanskaa, vaikka sitten postikorttina tai magneettina. Lehtikioskilla he olivat pikavilkaisullakin neljän eri tanskalaislehden kansissa. (Kuvissani nykyisen kuningatar Margareetan isän, kuningas Fredrik IX:n patsas, matkamuistoja ja paikallinen Seiska).

Siellä aloin miettiä, miten tämä kansa, joka on muokannut maastaan yhden maailman vakaimmista, vauraimmista ja tasa-arvoisimmista paikoista, on kuitenkin pitänyt kiinni monarkiasta, joka minunkin mielestäni on epätasa-arvoinen jäänne historiasta?

Annan kaksi vastausta: omani ja vähän perustellumman. Tanskassa (ja Ruotsissa ja Briteissä aiemmin yhtä lailla) tuli olo, että monarkia ja nykyinen kuningasperhe on osa juuri sitä maata. Toki moni kritisoi, toiset voivat huvittua, mutta suuri osa tuntuu olevan sitä mieltä, että monarkia on keskeinen osa maan historiaa ja jotain, mistä halutaan edelleen pitää kiinni. Mietin, mikä merkitys on sillä, että maan kansalaiset ovat aina seuranneet nykyistä kuningasperhettä, ja heidän vanhempansa ja heidän vanhempansa nykyisten kuninkaallisten esi-isiä. Emmekö mekin Suomessa kasva kiinni esimerkiksi Victorian tarinaan kuin jatkokertomukseen, josta haluamme nähdä lisää? Voiko kuninkaallisiin perehtymätön tasavaltalainen täysin ymmärtää sitä, minkälaista kiintymystä ja arvostusta monarkian kansalaiset voivat tuntea kuningashuoneen suosituimpia jäseniä kohtaan?

Ruotsalaisesta laatujulkaisusta Dixikonista löytämäni artikkeli antaa lisää vastauksia. Siinä on perattu, miten Ruotsin ja Tanskan monarkiat ovat pystyneet oikeuttamaan olemassaolonsa. Teksti oli jo aika haastavaa ruotsia, mutta mielestäni sain selvää. Monarkia on säilynyt muun muassa siksi, että hallitsija välttää eri tavalla kritiikin, kun pysyy päivänpolitiikan ulkopuolella, eivätkä puolueet pidä monarkian lakkauttamista aktiivisesti esillä, koska sillä on kansan tuki, yhteiskunnassa on akuutimpia ongelmia ja on vaara menettää ääniä. Monarkia tarvitsee jatkuakseen kansan tukea ja hyötyy nykyisessä mielipide- ja mediayhteiskunnassa saamastaan huomiosta (monarkiathan tarjoavat nykyaikana arvossaan olevia henkilöbrändejä ja tarinoita!?).

Artikkelin mukaan monarkia on onnistunut säilyttämään laajan ja vankan kansan tuen molemmissa maissa, etenkin Tanskassa. Tähän katsotaan syyksi muun muassa se, että toisen maailmansodan aikana kuningas Kristian X yhdisti Saksan miehittämää Tanskaa ja nousi vastarinnan symboliksi. Nykyään massiivinen merkitys on kuningatar Margareetan persoonalla, osaamisella esimerkiksi kulttuurin ja historian saralla ja kyvyllä kohdata ihmisiä. Kuten jo hänen äitinsä kuningatar Ingrid sanoi:

”Monarkian olemassaolon ja suosion salaisuus on aina sen persoonissa. Ihmisissä.” 

Tanskassa erityisen suosittuja ovat Margareetan lisäksi kruununprinssi Frederik ja kruununprinsessa Mary, Ruotsissa kruununprinsessa Victoria.

Eikö vain olekin niin, että juuri itselle mieluisiin ja mielenkiintoisiin persooniin mekin kiinnymme? Sanna Ukkolan mielestä kuolaamme kuninkaallisia häitä, vauvoja ja draamoja saadaksemme tyydytettyä ahnasta tunne-elämäämme. Olisi mukavaa olla eri mieltä, mutta itse asiassa itsekin pidän juuri kuninkaallisten tarinoiden ja tapahtumien herättämistä tunteista. Katsokaa nyt vaikka noita alla olevia kuvia: Tanskan tuleva kuningas Frederik oman poikansa, kruunun perivän Christianin (bongasittehan heidän etunimensä jo aiemmin tästä tekstistä!?) kanssa laivan kannella Tanskan lipun liehuessa taustalla kruununperijän 50-vuotispäivän kunniaksi julkaistussa kuvateoksessa – aah! Tai Maryn ja Frederikin hääkuva Amalienborgin museossa 14 vuotta häiden jälkeen, koska kun nait kruununperijän, se on valtiollinen asia – tämä historian havina ja mahtipontisuus! 

Joten, ymmärrän Sanna Ukkolaa, mutta myös kansoja, jotka ovat monarkiansa pitäneet ja meitä, jotka niitä mielenkiinnosta (emme sokeasta ihailusta!) seuraamme.

P.s. Kruunun vartijaa haastateltiin maanantaina yhteen mediaan Meghanin suosiosta – pysykäähän taajuuksilla, niin kuulette, mistä on kyse!

P.p.s. Kruunun vartija on aktiivinen somessa. Tule seuraamaan Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!