Avioliitto kruununperijän kanssa tarkoittaa luopumista omasta urasta ja puolison seuraamista – Se on ollut iso asia muillekin kuin prinssi Henrikille

(Pääkuvassa Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia valtiovierailulla Indonesiassa keväällä 2017. Kuva: Jonas Ekströmer)

Tällä viikolla on muisteltu Tanskan edesmennyttä prinssi Henrikiä. Otsikoihin on noussut prinssin suorat ja ärhäkät kommentit esimerkiksi siitä, kuinka hänellä oli vaikeuksia hyväksyä asema prinssipuolisona hallitsijan, kuningatar Margareetan rinnalla. 

Prinssi Henrik ei ole ainoa hallitsijan tai tulevan hallitsijan puoliso, jolla on ollut vaikeuksia hyväksyä asemansa. Eri artikkeleissa ja kirjoissa (esimerkiksi aiemmin mainitsemani Antonio Caprarican teos Elisabet toinen – kuningatar ja nainen) on nostettu esiin Englannin kuningattaren puolison, prinssi Philipin turhautuminen omaan rooliinsa.

Kummankaan – Henrikin ja Philipin – kohdalla ei käsittääkseni ole kyse siitä, etteivätkö he olisi aidosti tukeneet puolisoitaan, vaan pikemminkin parhaassa työiässä oman uransa jättäneiden miesten silkasta pettymyksestä siihen, mitä omasta (työ)elämästä  ja asemasta tuli. (Kuvassa kuningatar Elisabet johdattaa perhettään – myös prinssi Philipiä – kotiin Yhdysvaltojen- ja Kanadan-matkan jälkeen vuonna 1959) 

Miehen ja naisen rooli hallitsijan puolisona on osin eri- ja osin samanlainen. Erilaista on se, ettei kuningattaren puoliso ole koskaan kuningas, vaan häntä nimitetään usein esimerkiksi prinssipuolisoksi. Taustaa voit lukea lyhyesti tästä. Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Ruotsin prinssi Daniel pysyy prinssinä sittenkin, kun hänen puolisostaan, kruununprinsessa Victoriasta tulee kuningatar. Sen sijaan kuninkaan puoliso (esimerkiksi Ruotsin Silvia) on aina kuningatar ja eri tavalla protokollassa samanveroinen kuin varsinainen hallitsija.

Henrikille (s. 1934) ja Philipille (s. 1921) itse titteli ja asema suhteessa vaimoon oli tärkeä, mikä minun mielestäni kuvastaa heidän ikäistensä, Euroopan aristokraattiin menneillä vuosikymmenillä kasvaneiden miesten maailmankuvaa. Vertailun vuoksi, keskiluokkalaisessa tavallisessa perheessä, tasa-arvon edelläkävijä Ruotsissa kasvanut Daniel (s. 1973)  totesi häiden alla vuonna 2010, ettei hänelle ole ongelma kulkea lopun ikäänsä protokollan vaatimusten mukaan muutaman askeleen vaimonsa, kruunprinsessa Victorian perässä. Daniel on sanonut pitävänsä esikuvanaan anoppiaan, joka on kertonut tärkeimmäksi työkseen kuninkaan tukemisen. 

Omastakin mielestäni titteliä ja protokolla-asemaa paljon isompi kysymys on se, mitä jokaisen tulevan hallitsijan puolison on pakko tehdä riippumatta siitä, onko hän mies vai nainen – oma ura on jätettävä. Hallitsijan tai kruununperijän rakastetusta tulee häissä osa kuningasperhettä, jonka loppuelämän työ on edustaa hallitsijan rinnalla. Ja koska työn päämäärä on markkinoida kotimaata, olla symboli ja ylläpitää monarkiaa, puolueellisia yhteyksiä tavalliseen työelämään ei saa olla. Pannassa ovat esimerkiksi myös poliittiset mielipiteet ja äänestäminen. 

Näyttää siltä, että Euroopan kuningashuoneisiin 2000-luvulla naidut (tulevan) hallitsijan puolisot ovat pystyneet motivoitumaan edustukselliseen rooliinsa ehkä sen takia, että kuninkaallisten jättimäisen huomioarvon takia median mielenkiintoa saa kohdennettua itselleen tärkeisiin kysymyksiin. Esimerkiksi menestyneen kuntosalibisneksensä myynyt Daniel on prinssinä yrittänyt edistää etenkin yrittäjyyttä ja kansanterveyttä.  

Toisaalta, me emme tiedä, kuinka kipeä päätös on ollut. Esimerkiksi Hollannin kuningas Willem-Alexanderin argentiinalainen puoliso kuningatar Maxima (s. 1971) työskenteli ennen avioitumistaan investointipankkiirina synnyinmaassaan, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. (Kuvassa puolisonsa ja Portugalin presidentti Marcelo Rebelo de Sousan kanssa lokakuussa 2017)  

Espanjan kuningas Felipen puoliso, kuningatar Letizia  (s. 1972) oli ennen avioliittoaan muun muassa CNN:lle työskennellyt, menestynyt toimittaja. (Kuvassa miehensä kanssa Espanjan kansallispäivän juhlallisuuksissa niin ikään lokakuussa 2017)

Tanskan kruununprinssi Frederikin puoliso, kruununprinsessa Mary (s. 1972) teki Australiassa uraa muun muassa markkinoinnin parissa ja ehti työskennellä vielä seurusteluaikoina Tanskassa Microsoftille. (Kuvassa Mary katselee kuinka Frederik tervehtii Massachusettsin johtoa Bostonin-vierailulla syyskuussa 2016)

Kansan tuen kannalta sillä, miten kuningashuoneisiin naidut hyväksyvät asemansa ja luovat oman roolinsa on paljon merkitystä.

Ajatelkaapa, jos Ruotsin prinssi Daniel alkaisi 2010-luvulla arvostella vaimoaan alempiarvoista asemaansa samaan aikaan, kun tavallisissa perheissä on yhä vähemmän väliä sillä kumpi – mies vai nainen – tienaa enemmän ja on urallaan paremmassa asemassa. On mahdoton ajatus kruununprinsessaparin suosion kannalta, että tulevan kuningattaren puoliso esittäisi nykypäivän Ruotsissa samanlaisia ajatuksia kuin aivan eri sukupolven ja maailman Henrik ja Philip. Kuninkaallisen arvoilla on merkitystä myös esikuvana.

Oman asemansa hyväksyminen on kruunupään puolisolle tärkeää, mutta niin on aktiivisuuskin. Nykyajan naiset samaistuvat helpommin koulutettuihin, itsenäisiin, omaa elämää luoneisiin Maximaan, Letiziaan ja Maryyn, joten monarkioiden modernisoitumisen kannalta heidän kaltaistensa kuninkaallisten tarinat ovat tärkeitä. Etenkin, jos he pystyvät rajatussa asemassaan edelleen näyttämään ammatillisesti kunnianhimoisilta ja tyytyväisiltä. Esimerkiksi Mary on kuvaillut Australian Voguelle oman kutsumuksensa ja valtansa löytymistä nykyisessä roolissaan (linkissä valitettavasti tekstistä vain osa, luin aikoinaan paperista kokonaan).