Lähes koko 2000-luku on ollut monessa Euroopan kuningashuoneessa häiden ja vauvojen aikaa. Ikääntyvien hallitsijoiden – esimerkiksi Ruotsin Kaarle Kustaa on 71, Tanskan kuningatar Margareeta 77, Norjan kuningas Harald 80 ja Englannin kuningatar Elisabet peräti 91 – sijaan suurimmassa valokeilassa ovat olleet heidän lapsensa ja Elisabetin kohdalla lapsenlapsensa.
Uusi kuninkaallisten nyt jo kovaa vauhtia keski-ikäistyvä sukupolvi on täyttänyt omia henkilökohtaisia unelmiaan ja samalla antanut kansalaisille sitä, mitä monarkialta yhtenä asiana odotetaan – näyttäviä, kauniita menoja ja tarinoita häiden ja lasten syntymien kautta.
On vääjäämätöntä, että kuljemme kohti surullisempia uutisia. Tällä hetkellä Tanskassa kuningasperhe on tiedottanut kuningatar Margareetan puolison, 83-vuotiaan prinssi Henrikin tilan olevan vakava. (Alla kuva Margareetasta ja Henrikistä vuodelta 1972.)
Embed from Getty ImagesHenrik on ollut sairaalassa tammikuun 28. päivästä asti potemassa keuhkoinfektiota. Perjantaina hovi kertoi, että hänen vointinsa on huonontunut.
Kuningashuoneet eivät tiedota pikkuasioista, eivätkä etenkään keskeytä tai peru edustustilaisuuksia kevyin perustein. Henrikillä on ollut terveysongelmia muutenkin viimeisen vuoden aikana. Uusimman käänteen takia hänen vanhin poikansa kruununprinssi Frederik keskeytti välittömästi Etelä-Korean olympiamatkansa. Frederik on kansainvälisen olympiakomitean jäsen ja urheiluun liittyvät asiat ovat olleet keskiössä hänen urallaan. (Frederik isänsä kanssa niin ikään vuonna 1972.)
Embed from Getty Images
Tanskalaisen sanomalehden Jyllands-Postenin mukaan Frederik keskeytti edellisen kerran virallisen vierailun perheenjäsenen sairastumisen takia vuonna 2000, jolloin hän kiirehti kotiin Sydneyn olympialaisista isoäitinsä, kuningatar Ingridin luo. Ingrid kuoli seuraavana päivänä Frederikin paluusta. (psst, Frederik tapasi australialaisen puolisonsa Maryn juuri Sydneyssä – kuinka lähellä on ollut, että näin ei olisi ehtinyt käydä?)
Tänään maanantaina kuningatar Margareeta perui töitään puolisonsa tilanteen vuoksi, kertoo muun muassa juuri Jyllands-Posten. Lehti on yksi tanskalaisista medioista, jotka seuraavat tilannetta tiiviisti. Maanantai-iltana lehden verkkosivujen luetuin juttu oli Margareetan taas uusi vierailu sairaalassa.
Miksi prinssi Henrikin vakava tilanne sitten on luettu uutinen paitsi Tanskassa myös muissa maissa, kuten Suomessa? Väitän, että kyse on samoista syistä kuin miksi seuraamme kuninkaallisten häitä ja lasten saamista. Kyse on julkisuuden kautta tutuista ihmisistä, joiden elämäntapahtumiin haluamme tai yritämme samaistua. Kyse on tarinasta, jonka olemme nähneet alkavan ja jonka haluamme nähdä loppuun. Olen joskus luonnehtinut kuninkaallisia tosi-tv:n ja historiallisen draaman yhdistelmäksi.
Itselleni prinssi Henrik on vieras ja käsittääkseni hän ei ole ollut helposti samaistuttava tai pidettävä hahmo tanskalaisillekaan (Ranskalainen Henrik on valittanut julkisesti omasta mielestään liian vaatimattomasta tittelistä ja ilmoittanut, ettei halua tulla haudatuksi Margareetan viereen. Pian tämän jälkeen hänen tosin ilmoitettiin kärsivän dementiasta, mikä on vaikuttanut hänen kognitiivisiin kykyihinsä.) Silti, Henrik on pidetyn kuningattaren puoliso, tulevan kuninkaan isä ja Tanskan pienten kuninkaallisten isoisä. Ihmisiä kiinnostaa paitsi hänen tilanteensa, myös se, miten muu kuningasperhe voi. (Kuvassa Henrik auttaa pikkuprinssi Vincentiä viime keväänä Margareetan 77-vuotisjuhlissa. Vincent on yksi Frederikin ja Maryn neljästä lapsesta.)
Embed from Getty ImagesAina, kun on kyse kuninkaallisista, on kyse myös valtiollisista asioista ja vallasta. Eikö Henrikin haurastuminen ole vääjäämätön merkki siitä, ettei kuningatar itsekään ole enää nuori? Kuinka lähellä on vallan vaihtuminen? Miten kuningatar jaksaa? Millä tavalla tiedotus, hautajaiset ja muuta asiat järjestetään, jos kuninkaallisen perheen jäsen menehtyy?
Mielenkiintoista on myös se, mikä itselleni usein tulee kuninkaallisia seuratessa mieleen. He ovat maailman etuoikeutetuimpia ihmisiä, mutta samaan aikaan vailla sitä, mikä muille on niin itsestäänselvää, ettei sitä arvosta – yksityisyyttä. Kuningasperheen jäsenenä olet salamavalojen räiskeessä joka kerta, kun menet sairaalaan tapaamaan kenties kuolevaa puolisoasi, vanhempaasi tai isovanhempaasi. Perheeseen naidut jäsenet ovat voineet valita ja hyväksyä asemansa, mutta muille kuninkaallisille syntymästä kuolemaan kestävä julkisuuden valokeila tulee syntymälahjana – halusi tai ei. (Kuningatar Margareeta vierailulla sairaalassa lauantaina. Mukana muuta kuningasperhettä. Itse tunnistaisin kuvasta ainakin kruununprinssiparin lapsineen sekä prinssit Felixin ja Nikolain.)
Embed from Getty Images